SOCIAL MEDIA

12.2.2018

TYÖSSÄOPPIMINEN KÄYNTIIN

Blogin kanssa on vietetty pitkää hiljaiseloa, mutta nyt on ryhtiliikkeen aika. Tänään 4. jakson vaihtumisen myötä meillä alkoi työssäoppiminen, jonka tehtäviin kuuluu oman blogin pitäminen. Työssäoppiminen tapahtuu koulun omassa kampaamossa, ja asiakastöitä tehdään kolmena päivänä viikossa.

Blogi tulee siis edelleen Instagram-tilin ohella toimimaan portfoliona ja työssäoppimispäiväkirjana. Lisäksi yritän muistaa kirjoitella tänne vähän aktiivisemmin muistakin hiusjutuista!

Tänään pääsin heti aamulla tekemään yhden asiakkaan. Asiakaspaikkoja koulun Hiuspajassa on rajoitetusti, joten välillä päivät saattavat kulua harjoitustöiden, esim. permanentin rullaamisen parissa. Mutta mitä enemmän pääsee tekemään oikeita asiakkaita, sen parempi tietysti.

Ennen

Jälkeen

Lähtötilanteessa asiakkaan hiukset olivat ehtineet kasvaa noin 2 kuukautta. Leikkasin yläosaan tasoon vedon ja sivuille korkean porrastuksen saksikampa-tekniikkaa hyödyntäen. Lopuksi siistin hiusrajat trimmerillä. Asiakas oli hyvin tyytyväinen, ja lupasi tulla uudelleen minun asiakkaaksi.

Nyt kun olemme jo harjoitelleet asiakaspalvelua kerran viikossa parin kuukauden ajan, alkaa vähän paremmin päästä hajulle syksyn aikana opetelluista leikkaustekniikoista ja niiden yhdistämisestä. Hauska huomata kehittyvänsä!

22.12.2017

SYYSKAUSI PAKETISSA

Eilen alkoi joululoma. Uskomatonta, että ensimmäinen puristus kohti parturi-kampaajan ammattia on nyt tehty. Kulunut syksy oli pitkä, mutta kiva. 

Opin valtavasti uusia asioita niin itsestäni, kuin tulevasta ammatista. Opin millä periaatteella valitaan shampoo ja hoitotuotteet, miten saadaan asiakas rentoutumaan päähieronnassa, millaisista legopalikoista hiusten leikkaaminen koostuu, ja mitä kampaamon keittiössä tapahtuu juuri ennen asiakkaan hiusten värjäämistä. Ja paljon paljon muuta!

Kuvahaun tulos haulle merry christmas hair

Hyvää joulua, ja onnellista uutta vuotta 2018!

19.11.2017

TAUON JÄLKEEN

Melkein kuukauden blogitauko, vieläköhän saisin tästä hommasta kiinni... Kokeillaan! Opiskelun saralla on tapahtunut kuukauden aikana kaikenlaista, esimerkiksi seuraavaa:

Olin juuri viikon työssäoppimassa. Ensimmäisessä harjoittelussa meidän tavoitteena oli tutustua parturi-kampaajan arkeen ja työhön, sekä tehdä pieniä avustavia tehtäviä. Oli kiva päästä näkemään, millaista työ käytännössä on, vaikka asiakastyöt jäivätkin kokonaan ammattilaisille.

 Innolla odottamani kampauskurssi on alkanut perusteilla. Olemme rullanneet papiljotteja, puhuneet vähän jännitteistä ja niiden vaikutuksesta kampaukseen. Ensimmäinen suht yksinkertainen niskanutturakin on tehty, enkä malta odottaa että päästään eteenpäin.

 Uudella värjäämisen kurssilla olemme käyneet läpi enimmäkseen yleisiä asioita. Seuraavaksi luultavasti syvennymme värioppiin tarkemmin, ja tutustumme värien toimintaan vesivärien avulla.

 Leikkaamisen tunneilla ollaan edetty lyhempiin hiusmalleihin, viimeisimpänä olemme opetelleet klassisen miesten hiustenleikkauksen, jossa käytetään hiustenleikkauskoneen sijasta saksikampa-tekniikkaa. Yhdet miesten hiukset olen jo oppien mukaan vapaa-ajalla leikannut!

 Pesu- ja hoitokäsittelyissä ollaan siinä pisteessä, että koe kaikesta syksyn aikana opitusta odottaa joulukuun alussa, ja asiakaspalvelu alkaa tämän kun viimeisellä viikolla. Meidän pitää hankkia muutamat ensimmäiset asiakkaat itse, ja mua vähän stressaa mistä löydän vapaaehtoisen, kun en tällä hetkellä tunne kaupungissa muita kuin mieheni ja opiskelukaverit. Onneksi on vielä aikaa miettiä!