SOCIAL MEDIA

Näytetään tekstit, joissa on tunniste höpinät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste höpinät. Näytä kaikki tekstit

9.8.2018

KUN LOMAT LOPPUU

Kuva täältä

Kesäloma lähenee loppuaan, ja paluu sorvin ääreen - tai ehkä paremminkin omalle työpisteelle koittaa elokuun 13. päivänä, eli piakoin ensi maanantaina.

Pitkä kahden ja puolen kuukauden loma oli kiva tilaisuus, kun edelliset kesät ovat enimmäkseen menneet työelämässä. Monta tylsääkin päivää näin, mutta se on ehkä vaan tehnyt hyvää opiskeluinnostukselle. 😉

Loman aikana tein harmillisen vähän hiusjuttuja, mutta ihan toimettomana ei onneksi tarvinnut olla. Leikkasin kolmet hiukset ja tein muutamia lettejä ja pikakampauksia. Toisaalta ihan hyväkin että lomalla on saanut vain olla, ja pohtia kaikkea viime kaudella koulussa opittua.

Ensi lukukaudesta on tulossa jännittävä ja työntäyteinen, toisena ja samalla viimeisenä vuonna on luvassa ainakin runsaasti näyttöjä, asiakastöitä ja luultavasti myös paljon oppimista ja taitojen karttumista. Odotan innolla kaikkea uutta mitä pääsen kokeilemaan, ja vanhaa missä harjoittua paremmaksi. Mutta sitä ennen nautin vielä viimeisistä lomapäivistä!

P.S. Instagram aktivoituu taas koulun jatkumisen myötä, sinne siis!

13.10.2017

SYYSLOMA 🍁

Ensimmäinen jakso parturi-kampaajaksi opiskelua on takana, ja eilen aloitimme ansaitun syysloman. Yksi hyvä puoli työ- ja opiskelijaelämän välillä ainakin on se, ettei lomista tarvitse juuri neuvotella.

Kuluneiden parin kuukauden aikana tutustuimme kouluun ja ammattiopistossa opiskeluun, opettelimme hiusten pesu- ja hoitokäsittelyitä, eli kirjaimellisesti hiusten pesemistä, kuivaamista, asiakkaan suojaamista, shampoiden ja hoitoaineiden eroavaisuuksia, ja nyt viime viikoilla hiuspohjan kuivaharjausta ja haudehoitojen tekemistä.

Samaan aikaan meillä oli käynnissä hiusten leikkaamisen ja partakäsittelyiden perusteet, joissa opettelimme leikkaamiseen tarvittavaa välineistöä, saksien ja kamman käsittelyä, muoto- ja kehälinjoja, sekä tietenkin myös oikeaa leikkaamista.

IMG_20171006_092420
Työkärry alkaa täyttyä

Loman jälkeen alkavassa 2. jaksossa jatkuvat vielä edellämainitut kurssit, ja niiden lisäksi aloitetaan kaksi uutta kokonaisuutta: kampaukset ja ehostus, ja värjäyskäsittelyt. Odotan innolla kampauksia ja ehostusta, mutta värjääminen jännittää vähän jo etukäteen, toivoa sopii etten saa aikaan suuria katastofeja! 😀

Ennen lomaa saimme myös kampauspaketit, jossa mukana tulleen pitkähiuksisen harjoituspään otin loman ajaksi kotiin, että voin harjoitella lisää sorminäppäryyttä lettien ja yksinkertaisten kampausten kanssa. Mutta aion kyllä keskittyä lomailuunkin! 🍂