SOCIAL MEDIA

Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakastyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiakastyöt. Näytä kaikki tekstit

8.2.2019

PASTELLISTA PERSIKKAA JA PINKKIÄ

4

Tänään tein asiakkaalle ylläolevan pastellisen värin. Kolmannen kuvan lähtötilanne oli melko tumma, joten pelkillä väreillä ja hapetteilla pelaaminen ei tullut kysymykseen. Päätimme tehdä hiukseen esivaalennuksen vaalennuspesulla (sis. vaalennusjauhetta, hapetetta ja shampoota) ja pääsimme aika hyviin tuloksiin.

Vaalennuksen jälkeen laitoin kevytvärinä sekoituksen Sim Sensido 10/66 + 12/91 + 9/91 ja 9/446, joista viimeksi mainittu on voimakas pinkki väri.

Väri tarttui parhaiten latvassa olleisiin vanhoihin vaalennuksiin, ja ne näkyivät vähän raitamaisina kirkkaina osioina pohjassa, joka jäi vähän persikkaisemmaksi kuin odotimme. Asiakas oli kuitenkin tyytyväinen, ja sanoi pitävänsä persikkaisesta sävystä paljon.

Oli kiva tehdä jälleen vähän erilaista: työskentelyssä piti ottaa huomioon hiusten sivut, joihin ei haluttu osuvan väriä tai vaalennuksia, ja ensin vaalennettiin hiuksen pituus, sitten tyvi. Harvoin olen päässyt värjäämään ja föönaamaan lyhempää hiusta, ainakaan viime aikoina. 😊

4.11.2018

ONNISTUMISEN HETKIÄ

Uuden jakson myötä lukujärjestyksessä pyörivät parhaillaan yritystoiminnan kurssi ja kaksi eri työssäoppimista, joista toinen on keskiviikkoisin koulun pikkukampaamossa ja toinen perjantaisin oikeassa liikkeessä. Lisäksi olemme esimerkiksi tällä viikolla vierailleet tyylikurssin merkeissä Dressmanilla kuulemassa miesten juhlapukeutumisesta, ja allekirjoittanut on päntännyt ahkerasti huomiseen rakennekäsittelyiden teoriakokeeseen.

311as1

Koulun asiakaspalvelussa keskiviikkona 31.10. sain tehdä kaksi asiakasta. Ylläolevalla asiakkaalla oli lähtötilanteessa oma tyvi tummuusasteella 9 ja pituuksissa 10-11. Toiveena oli saada hiuksista viileät, vähän helmiäishohtoiset, mutta kuitenkin luonnolliset.

Sim Sensido
10/18
10/66
6%

Tein värimassaa reilusti ja laitoin joukkoon KC Professionalin suojaöljyä, sillä asiakas kertoi hiuspohjan olevan herkkä. Levitin värin ensin tyveen vaikuttamaan 30min ajaksi. Sitten lisäsin ylijääneeseen massaan hieman Sim System4 Hydro care -hoitoainetta ja levitin loppumassan pituuksiin noin 15 minuutiksi.

Pesun, latvojen tasaamisen ja kuivatuksen jälkeen lopputulos oli todella hyvä, mutta voi kuinka se ei näytä kuvassa yhtään niin hienolta kuin livenä! Asiakas oli todella tyytyväinen, ja olin itsekin iloinen että osasin valita sopivan reseptin - näköjään oppi alkaa viimeinkin hiipiä perille! 😃

311as2

Päivän toinen asiakkaani oli leikkaus. Ajanvarauksessa oli käynyt pieniä päällekäisyyksiä, joten tässä tarvittiin reipasta työskentelyä. Asiakkaalla oli lähtötilanteessa melkoisesti kuivia latvoja, jotka ensin raakaleikkasin koneella ja pesun jälkeen tasoitin suoraksi saksien kanssa. Oli harmi leikata asiakkaalta ihanan vaaleanpunaista latvaa pois, mutta ehkä pääsen myöhemmin tekemään siihen lisää jotain makeaa. 😍

6.10.2018

TYÖSSÄOPPIMASSA

Olen ollut nyt kahtena päivänä työssäoppimassa oikeassa parturi-kampaamossa. Työssäoppimista on nyt muun opiskelun ohella yhtenä päivänä viikossa, mikä tuo koulujuttuihin kivaa vaihtelua. Mun työssäoppimispaikka sijaitsee vähän syrjemmässä keskustasta ja siellä on asiakaspaikat kolmelle kampaajalle, mutta töissä tällä hetkellä on vain kaksi; liikkeen omistaja ja hänen tyttärensä.

Vaikka jännitin ensimmäisenä päivänä tosi paljon, tykästyin paikkaan kovasti ja melkein jo etukäteen harmittaa kun tiedän että harjoittelu siellä loppuu pian ja vaihdan toiseen paikkaan. Ekana päivänä mulla oli vain yksi raidoitusasiakas, mutta oli kiva saada "pehmeä lasku" työssäoppimisen alkuun.

Tänään toisena päivänä pääsin tekemään paljon enemmän:

410-1

Aamulla ensimmäisenä tein ylläolevan vaalean asiakkaan, jonka aikana hikikarpalot kohosivat muutamaan otteeseen otsalle.

Asiakkaalla oli todella tumma ja huonosti vaaleneva oma väri, josta arvatenkin toivottiin kauniin vaaleaa, eikä missään nimessä keltaista. Tein ensin tyveen vaaleammaksi värjäyksen Cutrinin 10.1 + muistaakseni 10.16 + cooler + 12% hapetteella. Heti perään aloin raidoittamaan vaalennusjauheella + 6% hapetteella aikaisemmin värjättyä tyvikasvua, joka olisi muuten erottunut liikaa pituudesta.

Pesupaikalla taitoin kellertävää sävyä hiuksista hopeashampoolla ja maskilla, mutta leikkaamisen ja kuivatuksen jälkeen lopputulos oli asiakkaan mielestä yhä liian keltainen. Laitoimme sitten pikapikaa hiuksiin KC Luximan kiiltosävytteen miedolla hapetteella, joka taittoi hienosti enimmät keltaisuudet pois. Lopputulokseen asiakas oli onneksi tyytyväinen. 

410-2

Lisäksi tein tänään kaksi hiustenleikkausta, joista kuvat alla. 

410-4

IMG_20181004_175052_018

6.9.2018

IHANA BLONDI

hiuks1

Tänään hemmottelimme ykkösluokkalaisia laittamalla heidän hiukset kuntoon. Minun asiakkaallani oli lähtötilanteessa 8 tummuinen tyvi ja pituudet tummuudella 9-11. Tavoitteena oli jotain kylmää ja liukuvaa vähän tummemmalla tyvellä. Huonokuntoisten latvojen piti myös lähteä.

Eron näkeekin parhaiten ylläolevista kuvista - lopputuloksesta tuli aivan ihana! 😍 Laitoin ensin liu'uttaen tyveen seuraavanlaisen kevytvärireseptin:

Igora Vibrance
9-1 18g
5-1 12g
1,9% 60g

Tyven vaikutusajalla laputin vaalennusjauheella ja 3% hapetteella raitoja pituuden tummimpiin kohtiin, ja marmoroin tyven ja raitojen rajan. Pariin lappuun kokeilimme myös hempeää vaaleanpunaista suoravärillä, mutta se ei juurikaan näkynyt lopputuloksessa. Pesupaikalla sävytin koko pään Igoran Expert Moussella 9,5-1. Leikkauksen tein 0 kulmassa, aavistuksen verran eteenpäin pidentäen. Viimeistelin vielä kiharoilla, vaikka hiukset näyttivät jopa upeammilta suorana! 💎

IMG_20180906_130128

23.8.2018

2 X VÄRJÄYS

as4

Päivän ensimmäiselle asiakkaalle oli tavoitteena laittaa tyviväri ja raitoja, sekä lyhentää hiuksia olkapäiden päälle. Tyveen laitoin Sim Sensidon 5/0 + 5/3 (sekoitettu 4/3 + 6/3 1:1) + 3% hapete. Raidat tein päälliosaan virkkaamalla ja vaalennusainetta käyttäen. Vaalennuksen jättämä sävy oli niin hyvä, ettei taittoväriä tarvinnut laittaa.

Leikkasin hiukset ehjällä rakenteella 0° kulmassa, ja jännitin vähän, mitä asiakas sanoisi lopputuloksesta, sillä mittapituuden leikkaamisen jälkeen minusta tuntui, että innostuin leikkaamaan vähän liikaa. Mutta asiakas oli tyytyväinen ja murehdin turhaan!

as5

Päivän toinen asiakkaani toivoi tasaisempaa väriä mutta ei mustaa, eikä mitään lämpimän sävyistä. Asiakkaalla oli hieman harmaita, ja opettajan avustuksella päädyin laittamaan tyveen Sim Sensido tuhkansävyistä tummanruskeaa 3/1 (?) + 3% 1:1, ja pituuksiin kevytvärinä asteen vaaleampaa 4/1 (?) + 2,1%.

21.8.2018

KIHARAA JA VÄRIÄ

as2
as2k2 
Tänään saimme parin kanssa tehdä toisen permanentin. Asiakkaan toiveena oli saada kohotusta  vain päälliosaan, joten jätimme noin puolet hiuksista, nuppiluun alapuolelta rullaamatta. Rullakoon valitsimme opettajan avustuksella, mutta muuten osasimme tehdä paljon itsenäisemmin kuin ensimmäisellä kerralla.

Lopputulos oli jälleen mainio, ja kiharat onnistuivat hienosti. Meidän permistaival on kyllä alkanut sen verran hyvin, että on luottavainen olo tehdä niitä myöhemmin yksinkin.

(Note to self: Vanunauhaa ei kuulemma kuvasta poiketen kannata kiinnittää metalliklipsillä, koska permisaine reagoi metallin kanssa. Riittää että vanun kiepauttaa solmulle!)

as3

Iltapäivällä minulla oli väriasiakas. Hänellä oli noin 2cm tyvikasvu, minkä värjäsin edelliseltä kerralta muistiin laitetulla reseptillä 3/0 + 3% hapete. Tein asiakkaalle myös kolmiosaisen kalanruotoletin, kun viimeistelyyn jäi runsaasti aikaa. Toivottavasti tulevan vuoden kuluessa työskentelyssä kehittyy sen verran, että jatkossa penkistäni lähtee enemmän viimeistellyn näköisiä asiakkaita..

16.8.2018

PITKIEN TÖIDEN PÄIVÄ

as5

Tänään teimme parin kanssa ensimmäisen permanentin! Jo on aika opetellakin, jos mielii hallita tämänkin käsittelyn ennen valmistumista. Asiakkaan vanha permis oli tehty noin 5kk sitten ja hiukset kaipasivat myös väriä.

Aluksi valitsimme opettajan kanssa rullakoon, ja kävimme läpi työjärjestyksen ja rullauksen suunnat. Sitten pesimme hiukset syväpuhdistavalla shampoolla ilman hoitoainetta, ja laitoimme rullat päähän klassisen rullauksen muotoon. Rullaaminen ensimmäistä kertaa oikeisiin hiuksiin oli erilaista kuin harjoituspäähän. Vähän helpompaa, mutta samalla yhtä vaikeaa. 😀
  as5 k2

Rullien päälle laitoimme kaksi kerrosta permanenttiainetta, ja annoimme vaikuttaa 10min. Kun kiharat havaittiin hyviksi muutaman rullan avaamisella, rullia huuhdeltiin 5min lämpimällä vedellä ennen kiinnitysaineen laittamista. Se vaikutti 5min, minkä jälkeen otimme rullat pois ja laitoimme loput kiinnitysaineesta hiuksiin 5 minuutiksi.

Kiinnitysaineen jälkeen pesimme hiukset ja laitoimme niihin kevytvärin pesupaikalla. Sen vaikutusajan jälkeen siirryimme pesun kautta vähitellen kohti kuivatusta ja lopputuloksen ihailua. Olimme kaikki hyvin tyytyväisiä ensimmäiseen permikseen, tästä on hyvä jatkaa harjoituksia.

as6

Päivän toisen asiakkaan teimme myös parityönä. Asiakas toivoi vaaleisiin hiuksiinsa Marianne-karkkimaista hohtoa ja kiiltoa, ja tyvikasvun häivytystä raidoilla. 

Raitoihin käytimme vaalennusjauhetta ja 3% hapetetta. Virkkasimme ohuita raitoja koko päähän tyvikasvun alueelle. Vaikutusajan jälkeen sävytimme pesupaikalla koko pään allaolevassa kuvassa näkyvistä väreistä tehdyllä seoksella.

Hiusten kuivauksessa kokeilimme ensimmäistä kertaa softerin käyttöä pitkille hiuksille, mutta omaan silmään lopputulos jäi vähän pörröiseksi. Luinkin jälkikäteen vinkin, että softeri kannattaa pitää päätä vasten, etteivät hiukset pörröönny liikaa (?). Mutta väristä tuli hieno, ja asiakaskin tykkäsi! 🎨

as6 k2

13.8.2018

SAKSET HEILUMAAN

as1

Tänään alkoi asiakaspalvelu koulun pikkukampaamossa. Siellä teemme erilaisia asiakastöitä nyt kaksi viikkoa, ennen kuin siirrymme koululle teoriaopintoihin. 

Syksyn ensimmäinen asiakkaani oli nuori tyttö, joka toivoi pitkiin hiuksiinsa latvojen tasausta ja vähän kerrostusta. Pituutta lähti noin kolme senttiä, ja kerrostus leikattiin kruunualueelle tasoonvetona. Jälkeen kuvasta ei leikkausjälkeä voi ihailla, mutta asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen.

as2

Toinen asiakkaani oli vanhempi rouva, joka halusi ronskimman latvojen lyhennyksen. Suunnittelimme myös otsahiusten leikkaamista, mutta asiakas tuli toisiin ajatuksiin todetessaan, että pitää hiuksia paljon kiinni. Leikkasin hänen todella runsaisiin ja paksuihin hiuksiinsa hieman kaareutuvan linjan, ehjällä rakenteella. Lopputulos keveni huomattavasti, ja asiakaskin hämmästeli hiusten uutta mittaa. ✂️

7.5.2018

KEVÄÄN ASIAKASTÖITÄ

Ensimmäisen näytön jälkeen olen ollut suorittamassa uutta työssäoppimisjaksoa koulun erillisessä kampaamossa. Siellä on viisi asiakaspaikkaa, ja uudet valoisat tilat jotka lisäävät huomattavasti oikean kampaamon tuntua. Työskentely tapahtuu tuttuun tapaan opettajan avustuksella, ja kun paikassa on vähemmän asiakkaita ja opiskelijoita, on tunnelma rauhallisempi ja esimerkiksi opettajan avun saaminen nopeampaa.

as0

 1) Huhtikuun puolella tein luokkakaverilleni tyvivärin, latvojen tasauksen ja pituuksiin vaaleampaa raitaa. Kampaamossa käytetään suomalaisen Sim Sensitiven värejä, joista valitsimme sävyn mahdollisimman läheltä edellistä värjäystä.

as2 
2) Viime viikolla tein koululla asiakaspalvelupäivänä asiakkaalle latvojen tasauksen ja raitoja värjäämättömään hiukseen. Tavoittelimme luonnollista lookia, ja sen saimme. Vaaleat raidat kirkastivat huomattavasti koko ilmeen!

as3 
3) Viime viikolla siistin myös asiakkaan ihanan vaalean polkkatukan. Taakse tuli 45° porrastus ja lievästi eteenpäin pitenevä viistolinja.

Ajantasaiset kuvat asiakastöistä näkee helpoiten Instagram tililtä, tämän linkin takaa. Asiakaspalvelun lisäksi meillä on meneillään kurssi hiusjatkoista ja pidennyksistä. Sen aikana olemme tehneet mm. pari hiuskoristetta, ja käyneet läpi erilaisia hiuspidennyksiä teoriassa. Parin viikon kuluttua pääsemme tositoimiin ja laittamaan pidennykset asiakkaalle.

27.3.2018

KULTAA JA RAITAA

blogiin-raitoja-1

Tänään teimme luokkakaverin kanssa asiakkaalle tyvivärin ja lisää vaaleita raitoja ihanaan luonnonkiharaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein raitoja oikealle asiakkaalle. Lähtötilanteessa asiakkaan oman tyven tummuus noin 7, pituuksissa 8 ja 9. Harmaita alle 30%.

Tyvi:
Igora Royal
kaksi kolmaosaa 6-4 ja kolmasosa 6-77
3%

Raidat:
Sim Sensitive vaalennusjauhe
2,1%

Ensin levitimme värin tyveen ja suoraan siitä kävimme raitojen kimppuun. Teimme niitä päälliosaan korvien yläpuolelle virkkaamalla. Pesupaikalla raidat sävytettiin kultaisella vaahtovärillä. Asiakas tulee vielä myöhemmin laitattamaan otsalle vähän lisää raitoja.

23.3.2018

POLKKA ON POP

värjäys-blogiin-1

Tänään tein värjäyksen rouvalle, joka on aiemminkin käynyt minulla asiakkaana. Lähtötilanteessa oli parin kuukauden ajan kasvanut täysin harmaa tyvi ja tavoitteena sen piilottaminen. Lisäksi puhuimme sinertävän sävyn lisäämisestä mustan sekaan.

GW Topchic:
3N
6%
1-3 tippaa GW Pure Pigments, Blue pearl

Laitoin ylläolevan seoksen ensin tyveen ja heti perään pituuksiin. Oli hauskaa päästä värjäämään lisää Goldwellin venttiilipulloväreillä. Goldwelliin päädyttiin siksi, että halusimme nähdä miten sininen Pure Pigments toimisi värin seassa. Lopputuloksesta tuli hyvä, vaikka kukaan hiuksia katsoneista ei osannut erottaa niistä sinisen häivähdystä. 😄 Ensi kerralla kokeillaan taas jotain muuta!

9.3.2018

BALAYAGE

9318-lahtotilanne

Tänään teimme parin kanssa asiakkaalle balayage-tyylisen liukuvärin. Hiusten tummuusaste oli lähtötilanteessa 8 tyvessä ja 9 pituuksissa. Asiakas toivoi luonnollista, ei liian tummaa väriä. Mukana olevista mallikuvista toisessa oli hopeinen, melkein musta-valkea liuku, ja toisessa ruskea lämminsävyinen väri. Niiden pohjalta pienen suunnittelun jälkeen päädyimme seuraavaan:

Tyvi:
Igora Royal
kolmasosa 6-12 ja kaksi kolmasosaa 8-11
3% hapete

Pituus:
Sim Sensitiven vaalennusjauhe
3% hapete

Aloitimme tyven värjäämisestä, minkä jälkeen levitimme vaalennusaineen hiusosioihin v:n muotoon. Pesupaikalla laitoimme vaalennettuun pituuteen Igora Royalin tuhkaviolettia 9,5-1 taittamaan pois  hiusten keltaisuutta. Pesimme hiukset vielä hopeashampoolla ja käytimme Sim Sensido Match -maskia sävyssä Platinum.

9318-valmis

Ja tähän pääsimme! 😍 Asiakas oli todella tyytyväinen, samoin opettaja ja tietenkin me tekijät. Hetken myöhemmin saimme asiakkaalta vielä kiitokseksi suklaalevyt ja halaukset onnistuneesta väristä. Mahtavaa onnistua ja saada toisille hyvää mieltä!

4.3.2018

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN ASIAKAS

Ennen viikonloppua perjantaina tein asiakkaalle hiustenleikkauksen. Vaikka on kiva päästä tekemään kaikenlaisia asiakastöitä, tykkään tällä hetkellä eniten leikkaamisesta, koska se tuntuu olevan värjäämistä paremmin hanskassa. Opettaja on kyllä meidän asiakaspalvelussa mukana tiiviisti ja apua saa aina kun tarvitsee, mutta vähitellen on mahtavaa päästä tekemään yhä enemmän itsenäisesti ilman jatkuvaa varmistelua.


Leikkasin asiakkaalle latvojen tasauksen ja pienen kerrostuksen. Kerrostuksia oon päässyt tekemään vähän ja se tuntuu vaikeimmalta, mutta onnistui kuitenkin. Tasauksessa leikkasin kaikki hiukset samaan mittaan, joten karheimmat latvat saivat kyytiä. Lopuksi tein asiakkaalle kiharat, jotka onnistuivat mielestäni superhyvin! Taito se on sekin, kihartaa toisen hiuksia niin ettei lopputulos ole pelkkä pörröinen kasa.

27.2.2018

SCHWARZKOPF - VÄRIKOULUTUS

IMG_20180227_075447

Olemme päässeet koulussa taas vauhtiin rentouttavan hiihtolomaviikon jälkeen. Tänään meillä oli Schwarzkopfin värikoulutus, jossa opettelimme käyttämään heidän Igora Royal -kestovärisarjaansa. Päivässä mukana oli myös firman oma kouluttaja, jonka johdolla opiskelimme aamupäivän teoriaa, ja teimme iltapäivällä asiakkaat pareittain.

IMG_20180227_115121

Lähtötilanne: asiakkaan oman tyven tummuusaste 7-8 välillä. Edellinen vähän kellertävämpi värjäys tummuusasteella 9 ja vaaleimmat hiukset pituudessa ja latvoissa tummuudella 10-11. Asiakas antoi meille vapaat kädet, kunhan värimaailma pysyisi vaaleana.

IMG_20180227_134603IMG_20180227_144816

Tyvi:
Igora Royal
sävyt 11-89 ja 9,5-1
12% hapete

Pituus:
Igora Royal
sävyt 9,5-89 ja 9,5-1
3% hapete

Ylläolevilla yhdistelmillä pääsimme vaikutusajan jälkeen oikeanpuoleiseen tulokseen. Royalin vaalentaviin väreihin kuuluva 11-89 kyllä teki tehtävänsä, mutta vaaleanpunainen sävy ei tarrautunut hiuksiin.

Päädyimme suunnitelmaan B. Otimme esiin Igora Royal Colorworx -suoravärit ja teimme sekoituksen pinkistä, violetista ja valkoisesta, joista viimeinen toimi seoksessa laveeraajana. Lopputuloksen näkeekina sitten alta, vau! 😍

IMG_20180227_154920

16.2.2018

PÄIVÄN LIUKUVÄRJÄYS

IMG_20180216_091026
Ennen

Lähtötilanteessa asiakkaan oma tyvi tummuusasteella 7, ja pituudessa vaihtelevasti ruskeita sävyjä tummusasteella 5-6. Toiveena oli kestosuosikki balayage, eli liukuvärjäys. Tein työn yhdessä kaverin kanssa, ja olimme molemmat innoissamme, kun pääsimme opettelemaan suositun värjäystekniikan.

IMG_20180216_112617
Jälkeen

Tyveen laitoimme Schwarzkopfin Igora Royal -kestovärejä 5-0 ja 5-65. Balayagen teimme suomalaisen SIM Sensitiven vaalennusjauheella, ja kahdella eri hapetteella (0,9% ja 2,1%) joiden avulla pystyimme vaikuttamaan siihen, että kaikki hiukset vaalenevat saman verran levityksen aikana.

Lopputulosta olisi voinut sävyttää vielä erikseen, mutta olimme pesun jälkeen niin tyytyväisiä asiakasta ja opettajaa myöten, että jätimme sen tekemättä. Onnistuneen työn jälkeen kelpaa siirtyä viettämään hiihtolomaa! 😎

12.2.2018

TYÖSSÄOPPIMINEN KÄYNTIIN

Blogin kanssa on vietetty pitkää hiljaiseloa, mutta nyt on ryhtiliikkeen aika. Tänään 4. jakson vaihtumisen myötä meillä alkoi työssäoppiminen, jonka tehtäviin kuuluu oman blogin pitäminen. Työssäoppiminen tapahtuu koulun omassa kampaamossa, ja asiakastöitä tehdään kolmena päivänä viikossa.

Blogi tulee siis edelleen Instagram-tilin ohella toimimaan portfoliona ja työssäoppimispäiväkirjana. Lisäksi yritän muistaa kirjoitella tänne vähän aktiivisemmin muistakin hiusjutuista!

Tänään pääsin heti aamulla tekemään yhden asiakkaan. Asiakaspaikkoja koulun Hiuspajassa on rajoitetusti, joten välillä päivät saattavat kulua harjoitustöiden, esim. permanentin rullaamisen parissa. Mutta mitä enemmän pääsee tekemään oikeita asiakkaita, sen parempi tietysti.

Ennen

Jälkeen

Lähtötilanteessa asiakkaan hiukset olivat ehtineet kasvaa noin 2 kuukautta. Leikkasin yläosaan tasoon vedon ja sivuille korkean porrastuksen saksikampa-tekniikkaa hyödyntäen. Lopuksi siistin hiusrajat trimmerillä. Asiakas oli hyvin tyytyväinen, ja lupasi tulla uudelleen minun asiakkaaksi.

Nyt kun olemme jo harjoitelleet asiakaspalvelua kerran viikossa parin kuukauden ajan, alkaa vähän paremmin päästä hajulle syksyn aikana opetelluista leikkaustekniikoista ja niiden yhdistämisestä. Hauska huomata kehittyvänsä!