SOCIAL MEDIA

6.4.2018

HOITOKÄSITTELYN JA LEIKKAUKSEN NÄYTTÖ

Työssäoppimisjakson pienellä kauhulla odotettu näyttö on nyt arviointikeskustelua myöten ohi. Parina edellisenä päivänä jännitys oli ihan mahdotonta, enkä näyttöpäivän aamuna tiennyt olisinko ennemmin itkenyt vai voinut pahoin.

Näytössä piti tehdä asiakkaalle haudehoito ja hiustenleikkaus selkeällä muutoksella, pieni tasausleikkaus ei siis tällä kertaa riittänyt. Näytössä arvioitiin syksyn ja kevään aikana opittuja asioita, esim. työsuunnitelmien täyttämistä, asiakkaan hiusten ja hiuspohjan analysointia, työvälineiden hallintaa, tuotetuntemusta, asiakaspalvelua ja tietenkin konkreettista hoitamista ja leikkaamista.

Asiakkaalla oli lähtötilanteessa noin puoleen selkään yltävät paksut hiukset. Vanha kerrostus oli ehtinyt kasvaa pitkäksi ja latvat kuivua karheiksi. Asiakas toivoi eläväisiä, ei liian siloiteltuja hiuksia ja otsatukkaa, joita olisi helppo ylläpitää.



Valitsin asiakkaalle analyysin perusteella kosteuttavan aloe vera -tehohoitoaineen, joka laitettiin pesun jälkeen hiuksiin vaikuttamaan lämpökoneen ja hieronnan kanssa. Leikatessa pituutta hiuksista lähti reilut 10 cm ja elävyyttä lähdin hakemaan kerrostuksella, mutta vaihdoin suunnitelman viime hetkellä vähän toisenlaiseen kerrostustekniikkaan, että säilyttäisimme hiusten tasaisen muotolinjan. Otsahiuksista tein lievästi sivuille pitenevän, ja se jätettiin asiakkaan toiveiden mukaisesti vähän ylipitkäksi.

Tekemisessä meni yllättävän kauan, ja aikaraja ylittyi minkä vuoksi mulle tuli lopussa vähän kiire. Viimeiset saksien jäljet alkoivat olla hätiköityjä ja viimeistelyyn ei jäänyt läheskään niin kauan aikaa kuin halusin, yleensä tykkään tehdä asiakkaalle vielä kiharoita tai letin.

Arviointikeskustelussa opettajien kanssa juttelimme samoista asioista, mihin itsekin olin työskentelyn aikana kiinnittänyt huomiota. Sain kiitosta hoitokäsittelyn ja analyysin tekemisestä, ja jatkossa mun on hyvä kiinnittää enemmän huomiota mm. ergonomiaan pesupaikalla, mikä meinaakin helposti unohtua. Nyt on ihanan helpottunut olo, ja kiva päästä harjoittelemaan lisää ennen seuraavaa näyttöä värjäyksistä! 

27.3.2018

KULTAA JA RAITAA

blogiin-raitoja-1

Tänään teimme luokkakaverin kanssa asiakkaalle tyvivärin ja lisää vaaleita raitoja ihanaan luonnonkiharaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein raitoja oikealle asiakkaalle. Lähtötilanteessa asiakkaan oman tyven tummuus noin 7, pituuksissa 8 ja 9. Harmaita alle 30%.

Tyvi:
Igora Royal
kaksi kolmaosaa 6-4 ja kolmasosa 6-77
3%

Raidat:
Sim Sensitive vaalennusjauhe
2,1%

Ensin levitimme värin tyveen ja suoraan siitä kävimme raitojen kimppuun. Teimme niitä päälliosaan korvien yläpuolelle virkkaamalla. Pesupaikalla raidat sävytettiin kultaisella vaahtovärillä. Asiakas tulee vielä myöhemmin laitattamaan otsalle vähän lisää raitoja.

23.3.2018

POLKKA ON POP

värjäys-blogiin-1

Tänään tein värjäyksen rouvalle, joka on aiemminkin käynyt minulla asiakkaana. Lähtötilanteessa oli parin kuukauden ajan kasvanut täysin harmaa tyvi ja tavoitteena sen piilottaminen. Lisäksi puhuimme sinertävän sävyn lisäämisestä mustan sekaan.

GW Topchic:
3N
6%
1-3 tippaa GW Pure Pigments, Blue pearl

Laitoin ylläolevan seoksen ensin tyveen ja heti perään pituuksiin. Oli hauskaa päästä värjäämään lisää Goldwellin venttiilipulloväreillä. Goldwelliin päädyttiin siksi, että halusimme nähdä miten sininen Pure Pigments toimisi värin seassa. Lopputuloksesta tuli hyvä, vaikka kukaan hiuksia katsoneista ei osannut erottaa niistä sinisen häivähdystä. 😄 Ensi kerralla kokeillaan taas jotain muuta!